Filmifakta Oy

Haluan olla kanssasi
Kuten kevät on
Omenapuiden kanssa

Onie O`Niel

 

 

 

 

Ounasjokivarsi
 
Yhdessä on menty läpi paljosta. Onnelan isäntä Jorma Tuisku, hänen poikansa Janne Tuisku ja ohjaaja Ilkka Ilkare. Ei Ilkka arvannut kun hän nousi pohjoisen junaan kohti tuntematonta, että jokivarressa vierähtää vuosi ja pitkälti toistakin. Kaksi kevättä, kaksi kesää, kaksi syksyä ja pitkä ja pimeä talvi keskellä "unohdettua" yhteiskunnallista todellisuutta,
työttömyyttä ja selviytymiskamppailua, jossa joka euro revitään mistä saadaan.
Terveystalo tunnetaan Sinetän kylässä myös juoppojen talona. Ilkka asui syksyn
Terveystalossa ja ystävystyi talon väen kanssa. Törmäsen Matti tunnetaan kylällä
Sinetän ruhtinaana. Hänellä on väkevä ja värikäs tarina kerrottavanaan. Myös Retu lensi jokivarteen tekemään erikoiskuvia muilta kuvauskiireiltään.

Ravitilan isäntä Rainer Oikarainen on paljasjalkalainen jokivartelainen. Sinetän peruskoulua käyvän tyttären Emmin päivät alkavat usein aamuvarhain tallitöillä. Rainerin isä oli Lapissa ja hevospiireissä kautta koko maan tunnettu legendaarinen hevoskauppias. Hänen poikansa Rauno, Risto ja Rainer perheineen jatkavat Sinetässä isänsä perinteitä intohimoisina ravimiehinä.

TV2:n Dokumenttiprojektin kaikkein pyhin Pasilan Filmitalossa. Elokuvan tekijä ja
tuottaja Iikka Vehkalahti. Hänen näyttöpäätteestään avautuvat yhteydet ympäri maailmaa. Pöydällä olevasta pinosta seuloutuvat ne aiheet, jotka lopulta päätyvät
tuotantoon. Dokumenttiprojekti jatkaa omaehtoisten ja television "fast food valtavirrasta" erottuvien ehdottomien elokuvien perinteitä.

Tuokiokuvia
Kerran viikossa sunnuntaiaamuisin kokoontuu kirjava veljesjoukko Helsingin stadionille vaalimaan fyysistä ja henkistä kuntoaan. Tuokiokuvat kertoo nyrkkeilyn lujittamasta, koko elämän kestävästä ystävyydestä, joka ylittää yhteiskunnalliset, uskonnolliset ja poliittiset ennakkoluulot, urheilun alkuperäisestä, melkein unohdetusta periaatteesta, tässä hetkessä, nyt.

Tämä on
Uusi asia
Aivan kuten
Koskematon
Sievä Rasia

Kuka on
Niin rohkea
Asian kovin
Uuden uskaltaa
Avata ja kokea

Onie O`Niel

 

 

Missä Taivas Aukeaa
Veijo Meren nerokas novelli saa Ilkka Ilkaren käsittelyssä aivan uuden ulottuvuuden. Elokuvan lähtökohdat ovat syvällä eurooppalaisessa kulttuuri-historiassa, jossa eri uskontojen vaikutus inhimillisessä tietoisuudessa on vahva. Meri kertoi varhaistuotantoonsa kuuluvan kertomuksen saaneen innoituksensa italialaisen sotakirjeenvaihtaja Malaparten kertomuksista. Elokuva menee arjen ja järjen tuolle
puolen ja on ajankohtaisempi kuin hätäisesti arvaakaan.
Hannu Salama on toinen kirjailija, joka läheisesti on liittynyt elokuvaamme. Villa Kivi dokumentin yhteydessä Salamaa haastateltiin ja häneltä jäi Ilkan mieleen jotakin, joka käy ilmi seuraavassa haastattelun pätkässä:
- Mitä sä pelkäät?
- Sitä et kirjailija Hannu Salaman profetia käy toteen.
- Mitä se on?
- Nappia otsaan. Et ei venäläiset tyhmiä ole. Et poliittiset vallanpitäjämme lyhytnäköisyyttään ja taloudellisen edun tavoittelussa sitovat maamme sellaiseen politiikkaan, joka yhtenä päivänä johtaa sotaan. Isot sodat ovat usein alkaneet niin, et kukaan ei ole uskonut sodan mahdollisuuteen.
Länsimaille Balkanin verilöylykin ja kansanmurha tuli täytenä yllätyksenä. Eihän meidän poliittiset päättäjät edes uskoneet Neuvostoliiton hajoamiseen. Vaikea on uskoa siihen, et he nyt tietäisivät mitä ovat tekemässä.
- Mitä sä haluat tehdä seuraavaksi.
- Elokuvan uskosta. Osaatko sä tehdä elokuvan uskosta? Mä osaan, sanoin Ilkka Ilkare.
05.03.06 Terhi Nikkanen
 
Tuotannossa | Ajankohtaista | Tuotantoa | Ohjaaja Ilkka Ilkaren haastattelu | Palvelukseen halutaan | Vieraskirja | Yhteystiedot | Alkusivu | Arkiston Helmiä
 
>