|
Retu
on kamera kädessä syntynyt itä-helsinkiläinen, joka yhtiön perustajaosakkaana
on toiminut teknisenä asiantuntijana, sekä satunnaisena kuvaajana
ja editoijana.
Hänen tiensä alalle kävi ensimmäisen aallon mediaopintojen kautta.
Ylioppilaaksi tulon jälkeen Retu lähetti hakemuksen Helsingin taide-
ja viestintäoppilaitokseen. Paperit ja haastattelu johti valintaan
yli tuhannen hakijan joukosta.
- Lähinnä koulutus piti mua hyöydyllisenä. Me saimme siellä toinen
toisiamme opettaa kun ei ollut muita opettajia, Retu kertoo ensiaskeleita
ottaneesta keskiasteen mediakoulutuksesta.
Nälkäinen mediaopiskelija rahoitti opintojaan ajamalla bussikortin.
Hän meni pyörittelemään Helsingin liikennelaitoksen busseja. Koulutuksen
aikana järjestyi myös kuvaus- ja editointikeikkoja. Hän toimi kuvaajana
legendaarisessa Jyrki -ohjelmassa. Pikkukeikkaa tuli sinne ja tänne.
Opinnot Helsingin taide- ja viestintäoppilaitoksessa kestivät vajaat
neljä vuotta.
- Oltiin sellaisessa raossa että oli kysyntää. Kaikki mun opiskelijatoverit
ovat sijoittuneet alalle hyvin, Retu kertoo ensimmäisen aallon medianomeista.
Hänen kaverinsa Joonas leikkasi Procam -tuotantoyhtiölle päivittäistä
Panoraama -ohjelmaa, jota ajettiin ulos Neloskanavalta. Siellä tarvittiin
kuvaajaa. Joonas tiesi, että Retu on vallan mahdoton kamera kanssa.
Retu alkoi tehdä pikkukeikkaa. Sen jälkeen tuli Breikkiä, tuli Red
Bull City Flightiä, tuli monenlaista työtehtävää. Kaveri havaittiin
hyödylliseksi ja palkattiin täyspäiväiseksi all around -mieheksi.
Retu on kuvannut ja editoinut Ilkka Ilkaren ja TV -Kahden Dokumenttiprojektin
täyspitkää dokumenttielokuvaa Ankara Unelma, joka kertoo ammattinyrkkeilijä
Jyrki Vierelän yrityksestä palata huipulle. Hän kuvasi ja editoi
lyhytelokuvaa Purtsi, joka kertoo ex- mestarinyrkkeilijä ja saarnamies
Pertti "Purtsi" Purhosesta.
TV-ykköselle
tehty bandidokumentti Velcra on hänen
ensimmäinen itsenäinen ohjauksensa. Ounasjokivarteen Retu
tuli tekemään tärkeitä erikoiskuvia.
Retu ei syljeksi työn perään. Hän tekee pitkää päivää yötä myöten
silloin kun on tarvis ja deadlinet painaa päälle. Vastapainona ovat
kunnon lomat, kun mittari alkaa tulla täyteen. Järjestely on toiminut
hyvin. Työkomennukset vievät kiireistä miestä ympäri Eurooppaa.
|