Olen Ilkka Ilkare ja teen elokuvia elämästä.
Tämä on jännittävä hetki, sillä lopputulos on jotain aivan muuta kuin mitä lähdimme tekemään.
Tässä kävi juuri siten, että ryhdyin tekemään kukkaroa ja siitä tulikin näyttävä takki. Kävi kuten sadussa, mutta päinvastoin. Vuosi sitten syksyllä ryhdyin tekemään yhdessä toimittaja Kari Kontion kanssa pientä tositarinaa tv -ykköselle. Tuli mutkia matkaan. Äkkiä huomasin olevani keskellä aihetta, jossa risteili isoja teemoja inhimillisen olemassaolon tarkoituksesta.
Olen kutsunut tätä tarinaa totuuselokuvaksi. Se on puhdasta cinemat veritetä. Se tarkoittaa, että tilanteita ei ole harjoiteltu etukäteen, uusintaottoja ei ole ollut, kaikki on kuvattu juuri siten kuin se kameran objektiiville on näyttäytynyt.
Elokuvan ovat tehneet ennen kaikkea Jyrki Vierelä ja hänen valmentajansa Pentti Silvander sekä kaikki muut elokuvassa esiintyvät henkilöt. He sen ovat tehneet. Olen vain elokuvan tekijänä antanut materiaalille muodon ja hahmon niin että siitä tulee yhtenäinen kokonaisuus, joka vastaa omaa kokemustani.
Mielenkiintoinen yksityiskohta. Rovanimen ensi-illassa kysyttiin, että kuinka monta tuntia on mennyt yhden valmiin minuutin tekemiseen? Tein pienen laskutoimituksen, joka osoitti että tällainen elokuva vaatii yhteensä työtä noin 3000 miestyötuntia - siis saman verran kuin mitä isohkon omakotitalon rakentaminen vaatii. Se tekee noin 35 miestyötuntia yhtä elokuvan minuuttia kohti. Se kertoo jotakin siitä valtavasta urakasta, joka tässä on takana.
Jos pitää muutamassa lauseessa ilmaista mistä tämä elokuva pohjimmiltaan kertoo, silloin sanon että se kertoo ihmisen ikuisesta pyrkimyksestä saada merkitystä elämälleen. Tässä suhteessa Ankara Unelma saa allegorisia piireteitä. Allegorisuus tarkoittaa sitä että elokuva ei kerro vain Jyrki Vierelästä ja näistä muista henkilöistä, vaan kertoo kertoo mistä tahansa miehestä, joka pistää kaikkensa likoon saavuttaakseen unelmansa.
Kiitän omasta puolestani länsäolostanne. Näillä saatesanoilla voimme aloittaa Ankaran Unelman esityksen.