Voi tätä ihmiselon ihanuutta ja hurjuutta! Iloa ja tuskaa!
Mikä on näiden sivujen tarkoitus? Kertoa siitä mitä olemme tekemässä, mihin pyrimme ja mikä on toimintamme perusajatus.
Käytävä oikeudenkäynti ei kuulu oikeastaan ollenkaan yllä esitettyjen teemojen piiriin. Miksi oikeudenkäynti siis saa niin huomattavan osan kaikesta? Koska toimintamme perustarkoitus on joutunut niin julman ja häikäilemättömän hyökkäyksen kohteeksi.
Olin sitten käräjäoikeudessa. Ei tullut läpihuutojuttua. Käsittelylle oli varattu aikaa puoli tuntia. Istunto kesti kaksi ja puoli tuntia.
Pahinta oli istunnon alun odottaminen oikeustalon pahaenteisessä kafkalaisessa hiljaisuudessa.
Kun sain puheenvuoron, tuomari keskeytti vähän väliä. Hänen keskeytyksistä huolimatta sanoin sen mitä halusin sanoa. Ei tätä asiaa voi ymmärtää, jollei ymmärrä kokonaisuutta. Mielestäni syyte oli myös väärin laadittu enkä millään voinut pysyä sanoissani syytteen rajoissa, mitä tuomari edellytti. Eihän kyse ollut muutamasta hassusta sähköpostista ja tekstiviestistä, jotka oli liitetty syytteeseen, vaan Ounasjokivarsi -elokuvaa koskevasta sopimussuhteesta ja koko siitä kirjeenvaihdosta, joka asiasta on käyty.
Mutta koko sopimusta ja Ounasjokivarsi -elokuvaa ei ollut olemassa oikeuden puheenjohtajalle eikä syyttäjälle. Oli kuin olisin omia aikojani vimmatusti viestittänyt Miia Haavistolle ja syyttäjä esitti teorian, että kun en saanut aikaiseksi haluttua tulosta, ryhdyin provosoimaan ja häiritsemaan Haavistoa kotona. Mikään ei ole kauempana totuudesta. Minulla ei ollut mitään asiaa naiselle nimeltä Miia Haavisto, mutta paljon oli ja on asiaa Suomen elokuvasäätiön tuotantoneuvojalle - oli ja on hänen persoonansa kuka hyvänsä.
Keväällä 2005 Ounasjokivarsi -tuotanto oli edistynyt tilanteeseen, joka edellytti
välittömästi sitä, että elokuvasäätiö saadaan saman pöydän ääreen Tuotantoa oli tehty kolme vuotta. Elokuva oli kasvanut ja muuttunut lähtökohdistaan - mikä ei ole yhtään
odottamatonta kun aiheena on hallitsematon elämä. Säätiön kanssa tekemäni sopimus
edellyttää, että kaikista muutoksista kerrotaan säätiöön.
Neuvottelut Ylen kanssa olivat edistyneet. Enää ei puhuttu yhdestä Manolito -elokuvasta, vaan laajasta Ounasjokivarsi -kokonaisuudesta. Yle halusi trilogiaa. Minä
halusin quadrulogiaa. Kaikesta tästä piti päästä puhumaan, näyttämään vähän
mitä on tehty. Vaikka elokuva oli kasvanut, se oli edelleen alkuperäisen, näilläkin sivuilla esitellyn suunnitelman mukainen. Mutta Elokuvasäätiön tuotantoneuvoja Miia Haavisto ei suostunut tapaamisiin; hän ei suostunut tarkastelemaan koko asiaa. Sen sijaan hän keväällä 2005 syytti minua säätiön erehdyttämisestä ja uhkasi myönnetyn tuen takaisin perinnällä. Se oli edesvastuutonta puhetta. Olin toukokuun lopulla Hakaniemen torilla kun sain yllättävän puhelinsoiton. Rikospoliisi kutsui kuulusteluun.
Kokonainen vuosi ja joitakin kuukausia kului ja asia oli edennyt käräjäoikeuden käsittelyyn 25.07.2006. Poliisin ja syyttäjän mielestä olin syyllistynyt oikeudettomaan kotirauhan rikkomiseen.
Ajatella nyt! Miia Haavisto oli kerran herännyt yöllä siihen että kännykkä piippasi. Onpa se todella poliisin esitutkinnan, syyteharkinnan ja kalliin rikosoikeudenkäynnin aihe.
Siihenhän käräjäoikeuskäsittely tarkentui, että elokuvataidetoimikunnan jäsen, taiteiden maisteri, tuotantoneuvoja ja oikeustieteiden kandidaatti Miia Haavisto oli YHDEN KERRAN yöllä herännyt PUOLENTOISTA VUODEN aikana siihen, että kännykkään oli tullut viesti!
Käräjillä Haavisto esitti sydäntäsärkevän kertomuksen miten hän lasta odottaessan koki hyvin ahdistavana sähköpostini ja tekstiviestini. Minkä takia viestintää käytiin, se ei oikeuden puheenjohtajan Titta Suurosen ja apulaissyyttäjä Sampsa Hakalan mielestä kuulunut lainkaan koko asiaan.
Onhan se outoa, kun käräjäoikeus hylkää todisteet ja todistajat ja rajaa asian niin että syytetty ei voi puolustautua. Onhan se outoa, että kun syytetään häiritsevien kirjeiden lähettämisestä, kirjeenvaihdon aihe ei kuulu oikeuden mielestä käsiteltävään asiaan.
Käräjäoikeus sivuutti täysin tosiasian siitä, että minulla oli ja on sopimussuhde Suomen elokuvasäätiön kanssa ja viestintää käytiin vain sen takia, että sopimus velvottaa minua kertomaan tuotannon tilasta sekä sen takia, että vastuussa asiasta
on Miia Haavisto. Asia kuuluu hänelle.
Minä viestitin velvollisuuden tunteesta, en kiusaamisen tarkoituksesta.
Omia sääntöjä
Ounasjokivarsi -tuotanto on ollut valmisteilla neljä vuotta. Tuotantoa on koko
ajan yritetty työntää yli reunan.
Olen yli kaksi vuosikymmentä kohdannut saman patologisen asenteellisuuden, aggressiivisen torjunnan, jossa asia käännetään peilikuvakseen ja vastapuolta syyllistetään siitä kun itse toimii väärin, jotta omat intrigit, motiivit ja kavaluudet peittyisivät syytöksiin. Hyökkäävä osapuoli käärii omat tarkoitukset "hyvän tarkoituksen" käärepaperiin. Siis aivan tyypillistä valtapolitiikkaa. Väitteet uhkailusta ja häirinnästä menevät juuri tähän piikkiin, että päättäjät itse ovat olleet paranoidin aggressiivisia ja kieltäytyneet asioiden käsittelystä. Onhan se häiritsevää, jos sanotaan "EI" ja "Älä tule tänne" ja seuraavalla viikolla tulen kuten eilistä ei olisi ollutkaan.
Olen todellakin saanut tarpeekseni siitä kun kollegaaliset päättäjät "menevät pitkin seiniä", koska asian käsittely on heille niin vastenmielistä ja pöydällä on "niin paljon arvokkaampia suunnitelmia" - jotka useimmiten ovat omien kavereiden suunnitelmia. Näihin kohtaamisiin liittyvät tunteen purkaukset ja pahimmat turhautumiset koin jo kymmenen, viisitoista vuotta sitten. Tänään mikään järjestelmässä ei hetkauta minua. Henkilönä Miia Haavisto on minulle lähes yhdentekevä. Mutta erittäin huolestunut olen Ounasjokivarsi -elokuvasta, jota säätiön Miia Haavisto ja Avekin Ulla Simonen lähtivät murhaamaan heti ensimmäisistä tapaamisista lähtien.
Haaviston virkakautta ennen äityslomaa kesti vajaa kaksi vuotta. Käräjillä hän esitti silmät kirkkaina, että hän on tavannut, keskustellut ja käsitellyt asioitani - mutta hän unohti mainita, että em. tapaamiset olivat satunnaisia kohtaamisia säätiön käytävillä, jotka hän omassa mielessään laski "asian käsittelemiseksi". Naisen logiikka puri naistuomariin.
Todellisuudessa minkäänlaista asioiden käsittelyä ei ole ollut. Ounasjokivartta
on koko ajan työnnetty reunan yli kuiluun. En ole suostunut putoamaan. Onhan
se aggressiivista ja häiritsevää, kun väkisin vänkeän takaisin kuilusta pitävämmälle
pinnalle enkä suostu itsemurhasyöksyyn.
Onhan se outoa, että tuotantoneuvoja häiriintyy yhteydenotoista, jotka koskevat
työn alla olevaa, säätiön rahoituksella aloitettua elokuvatuotantoa. Normaalisti tuotantoneuvoja on säännöllisesti yhteydessä säätiön rahoittamien elokuvien tuottajiin. Tätä tarkoitusta varten Haavisto piti myös työpuhelintaan kotona. Miksi hän siis minun
kohdalla keksi toisenlaisia sääntöjä?
Lain mukaan
Haavisto ei ole piitannut tuon taivaallista säätiön säännöistä, tukiohjeista, sopimuksemme ehdoista ja lakien määräyksistä. Jos tuotantoneuvoja kokee omista henkilökohtaisista syistään sähköpostiti ja tekstiviestit ahdistavina ja uhkaavina, kuten Haavisto poliisille ilmoitti ja kuten hän oikeudessa todisti, hänen pitää elokuvalain ja hallintomenettelylain määräysten mukaan jäävätä itsensä asian käsittelystä ja siirtää asia sellaiselle virkamiehelle, joka ahdistumatta kykenee Ounasjokivartta ja Tuokiokuvia käsittelemään. Aikana, jolloin hän koki yhteydenottoni uhkaavina, hän teki myös tuotantojani koskevia päätöksiä. Se on todella outoa.
En ole syyllistynyt oikeudettomaan kotirauhan rikkomiseen. Viestintä koskee
välillämme olevaa sopimussuhdetta. Viestintäni on oikeutettua, suorastaan lain velvoittamaa. Miia on itse vienyt työnsä kotiinsa. Hän on itse valinnut ajan ja paikan, milloin ja missä hän viestit avaa ja lukee. Kun viestintä jatkuu koko kriittisen kevään, se johtuu siitä että hän ei vastaa viesteihin. Kaiken lisäksi sähköpostien ja tekstiviestien perusidea on se, että viestejä voi lähettää mihin vuorokauden aikaan tahansa tietämättä missä vastaanottaja on. Vastaanottaja avaa ja lukeet viestit hetkellä, joka hänelle
parhaiten sopii.
Yksi viesti lähti kahden aikaan aamuyöllä, kun olin juuri päättänyt editoinnin ja
muistin Haaviston. Se oli käräjäoikeuden notaari Titta Suurosen ja apulaissyyttäjä
Sampsa Hakalan mielestä raskauttava näyttö siitä, että tarkoitukseni oli häiritä Haavistoa. Hölynpölyä. Todellisuudessa se on vahva näyttö siitä, miten huolestunut olen
kaikesta Ounasjokivarteen liittyvästä.
Olin tietoinen siitä, että oikeuden puheenjohtaja ei pidä elokuvapoliittisesta ja -taiteellisesta puheenvuorostani, mutta halusin silti sanoa sen mitä sanoin, koska
käräjäsali on ainoa paikka, missä saatoin lausua asian julki. Asetin koko oikeudenkäynnin kyseenalaiseksi, koska virkamies hakee oikeudelta päätöstä siihen, että hänellä olisi laillinen oikeus kieltäytyä jonkun kansalaisen asioiden käsittelystä - ja vain sillä perusteella, että hän ahdistuu kansalaisen persoonasta ja siitä asiasta, jota kansalainen haluaa esitellä.
Pari viikkoa sitten postilaatikkoon tuli 219 euron sakkolappu. Tuota sakkoa en koskaan maksa. Menen mieluimmin vankilaan. Ilmoitin välittömästi tyytymättömyyteni käräjäoikeuden päätökseen.. En todellakaan pidä oikeana sitä, että minua rangaistaan tuotantoneuvoja Miia Haaviston psykooseista.
Elokuvapoliittiset- ja taiteelliset puheenvuorot on pidetty. Tästä eteenpäin
juttu on juridiikkaa. Koska minä olen toiminut sopimuksen ja lain määräysten mukaan ja Miia Haavisto on rikkonut säätiön sääntöjä, elokuvalakia ja hallintomenettelylakia, olen
luottavainen sen suhteen että jatkossa tulee oikea tuomio ja vastuuttomasti toiminut, koko jutun aiheettomilla syytöksillään ja uhkailullaan kirjeenvaihdon kärjistänyt, lakia rikkonut osapuoli maksaa kaikki oikeudenkäyntikulut.
Haaviston kohdalla on yhdentekevää onko hän vastaanottanut viestejä säätiössä, työmatkalla vai kotonaan, arkipäivänä, viikonloppuna, aamulla tai illalla tai yöllä, koska hän on tuotantoon nähden vastuullisessa asemassa oleva henkilö. Hän on itse sitäpaitsi valinnut ajan ja paikan, milloin ja missä hän viestinsä avaa ja lukee.
Eivät kollegat ymmärrä vielä koko asiaa. Ounasjokivarsi on isompi kuin Miia Haavisto, Ulla Simonen, Ilkka Ilkare, Avek ja Suomen elokuvasäätiö yhteensä. Olen päättänyt tehdä elokuvan valmiiksi kuten elokuva tehdään vaikka menisi kymmenen vuotta, kolmet käräjät ja puoli tusinaa tuotantoneuvojaa kävisi puhumassa pehmosia häiriintymisestä.
Ilkka Ilkare
21.08.2006
