"Keskellä riehuvaa elon taistoa meidän huutomme kohoaa yöstä kohti kivikasvoista Jumalaa joka kaikesta päättäen on kokonaan menettänyt ennestäänkin heikon näkönsä ja kuulonsa" Väinö Linna "Jos ihminen kieltää itsessään olevan pahuuden hän kykenee todella pahoihin tekoihin" Ilkka Ilkare Teksti tulostettavaksi Word-versiona (1 x A4)

MISSÄ TAIVAS AUKEAA

Käsikirjoitus oli jo jonkin aikaa kiertänyt päättäjien pöydillä. Se teki
ilmiselvästi vaikutuksen, mutta ... Olin Elokuvasäätiössä. Keskustelu tuotantoneuvoja Petri Jokirannan kanssa oli ollut vaikeaa. Hän istui edessäni päättäväisen oloisena.
- Mikä on sen premissi?, Jokiranta kysyi.
En ollut ajatellut sellaista asiaa ollenkaan. Säätiössä oli ollut elokuvadramaturgian kurssi, jonka keskeinen käsite premissi on. Mietin sitä hetken. Sitten se valkeni, siinä juuri, sillä hetkellä.
- Jos ihminen kieltää itsessään olevan pahuuden, hän kykenee todella
pahoihin tekoihin, sanoin.
Jokirannan ilme oli näkemisen arvoinen. Hän katsoi minua suu auki
niin kuin olisi juuri kuullut jotain sellaista, joka kerta kaikkiaan ei mahtunut
hänen kalloonsa.
Kun yritin jatkaa keskustelua, hänen itsehillintänsä petti ja hän huudahti
kiihtyneenä:
- Tällä käsikirjoituksella ei ole mitään tekemistä raamatun kanssa!
Suvaitsemattomuus puhkesi kukkaansa. Millä ihmeen oikeudella ja vallalla
tuotantoneuvoja saattoi kieltää syvimpiä tunteitani. Se oli öykkärimäistä. Mutta
kun olin Elokuvasäätiössä, mikä tahansa oli mahdollista. Eihän säätiössä ole
ollut keskustelukulttuuria. Se on ollut samanmielisten toveriseuraa ja puhdasta
sanelukulttuuria.
Jokirannan kolmivuotinen kausi meni niin, että hän hermostui minuun
niin että lopulta hän kieltäytyi kaikesta keskustelusta. Tapaamiset loppuivat.
Puhelinsoitot katkesivat kesken lauseeni. Olin ulkona ja pihalla. Totaalisesti
torjuttuna. Taas kerran. Kun Jokiranta lopetti säätiössä, hän meni tuottajan
nimikkeellä töihin tuotantoyhtiöön, jonka hankkeille hän oli myöntänyt kautensa aikana useita huomattavia rahasummia. Hänen itsensä hakemat tuotannot saivat
edelleen tukea säätiöstä.

Ihmeen kokeminen

Missä Taivas Aukeaa alkoi kun luin peiton alla taskulampun valossa
Veijo Meren novelleja. Eräs lyhyt sota-aiheinen novelli teki minuun lähtemättömän vaikutuksen. Vasta vuosia, vuosia myöhemmin kykenin ymmärtämään miksi
tuo tarina teki minuun niin voimakkaan vaikutuksen.
Ebeneserissä kiiltokuvaenkelit leijuivat pukkisängyn yläpuolella.
Pelastusarmeijan partiossa joulujuhlassa näyttelin kisälliä, joka pakeni mestaria
ja nauratin yleisöä niin, että olin itsekin tikahtua nauruun, vaikka se ei kuulunut
rooliin. Äitini sanoi esityksen jälkeen "Minä en tiennytkään että olet niin
hyvä näyttelijä."
Koulussa raamatun lukutunnit olivat mieluisia, sillä vanhan testamentin
kertomukset olivat niin jännittäviä. Piirustustunnilla maalasin kuvia merirosvolaivasta
ja Jeesuksen ylösnousemuksesta, kun iso kivi oli vieritetty luolan suulta.
Ei ollut epäilystäkään siitä että pikkupojan mielessä Meren novelli vertaantui
Jeesuksen ylösnousemukseen.
Meren novellin lähtökohtana olivat katolisen sotakirjeenvaihtaja Malaparten kertomukset. Käsikirjoitustyön yhteydessä Meri kehottikin perehtymään Malaparteen. Tein niin. Malaparten kirjoitusten väkevästä tunnelmasta tarttui aineksia käsikirjoitukseen. Veijo Meri oli itse sitä mieltä, että novelli kertoo ihmeen kokemisesta. Tekstin raamatulliset vaikutteet olivat ilmiselviä.
Mutta Elokuvasäätiön kulttuurifasistit pitivät itseään viisaampina ja vaikka heidän
kykynsä eivät riittäneet ymmärtämään käsikirjoituksen tunnesisältöä, sen todellista
merkitystä, he katsoivat oikeudekseen teilata tekijän käsitykset omasta teoksestaan. Totta kai se oli turhauttavaa.

Halleyn komeetta

Siihen astisen elämäni eräs hienoimmista hetkistä oli kun vein vastavalmistuneen tekstin kirjailijan asunnolle Tammisaloon. Olin ottanut vapauksia ja laajentanut tekstiä tilanteisiin, joita ei ole alkuperäisessä novellissa.
Kertojan äänestä tuli henkilöhahmoja,
joita itse novellissa ei ollut, muutin tapahtumajärjestystä, mutta näin dramaturgisesti käsiteltynä tekstistä tuli elokuvattavampi. Vein tekstin Merellä,
sillä halusin kuulla kunnioittamaltani kirjailijalta mitä hän itse
käsikirjoituksesta ajatteli. Hänen kommenttinsa oli "Voihan sen noinkin tehdä." Novelli oli hänen varhaistuotantoaan eikä hän ollut siitä enää erityisen kiinnostunut.
Tuona lempeänä keväisenä päivänä kun kävelin Tammisaloon, en ollut saanut valmiiksi vain käsikirjoitusta, vaan tuon kävelymatkan aikana ratkaisin koko siihen astisen elämäni mieltäni jäytäneen ongelman Raamatun kertomusten ja tieteellisen maailmankuvan välisestä ristiriidasta.
Elämäni oli muutenkin käännekohdassa. Pitkäaikainen suhteeni poikani äitiin oli päättynyt. Hän oli lähtenyt omille teilleen ja minä jäin Retun kanssa asuttamaan vastavalmistunutta studiorakennusta. Nämä vuodet eivät olleet helppoja. Menneisyys oli kaatumassa päälle alituiseen.
Edellisenä iltana olin valokuvannut läheisellä pellolla Halleyn komeettaa.
Olin yksin yön pimeydessä ja koin taas kerran tuon huumaavan tunteen, jonka vain tähtikirkkaan taivaan alla voi kokea. Merkillisen kosmisen yhteyden koko kosmoksen kanssa.
Aamupäivällä MTV:n ohjelmassa kolme pappia keskusteli siitä mitä tarkoittaa
Raamatun lause "Jumalan valtakunta on lähellä". Pappien väittelystä ei saanut
tolkkua. He sotkeentuivat raamatun lauseisiin ja omiin tulkintoihinsa, jotka tuntuivat etääntyvän itse asiasta. Mutta kysymys jäi vaivaamaan mieltäni.
Siinä kohtaa pellolla missä olin valokuvannut komeettaa, koko asia valkeni
minulle yhdessä hetkessä. Käsitin, että Raamatun maailmanselitys ei ole millään
tavoin ristiriidassa tieteellisen maailmankuvan ja alkuräjähdykseen perustuvan
selityksen kanssa.
Maailmankaikkeus laajenee joka kohdastaan joka suuntaan. Sehän tarkoittaa
sitä että tiedossa olevan universumin jokainen kohta on keskipiste. Aika erottaa
meidät alkuräjähdyksen hetkestä. Meissä kaikissa on samoja alkuaineita kuin tähdissä.
Jokainen ihminen ja elävä olento on silloin oman maailmankaikkeutensa
keskipiste. Jokaisen ihmisen sisällä on myös hitunen alkuräjähdystä ja näin jokaisen ihmisen sisällä voi olla myös Jumalan valtakuntaa.
Käsitämättömän harmonian ja haltioitumisen hetkellä ymmärsin, että
jos Jumalan valtakuntaan haluaa uskoa, sitä ei tarvitse todellakaan etsiä kaukaa. Jokainen voi löytää Jumalan valtakunnan omasta sydämestään.
Papit olivat kiistelleet ajallisesta etäisyydestä ja siitä, koska Jeesus tulee
toisen kerran, mutta eihän Raamatun lauseen tarvisekaan merkitä ajallista etäisyyttä,
vaan se saattaa merkitä maantieteellistä etäisyyttä. Jumalan valtakunta on läsna kaiken aikaan ja jokaisen elollisen olennon sisimmässä.
Kun tiputin Missä Taivas Aukeaa käsikirjoituksen kirjailijan postiluukusta
ja palasin samaa reittiä studiolle, sen koommin minun ei ole tarvinnut pohdiskella
uskonnollisia asioita. Ne menettivät merkityksenä. Ne häipyivät avaruuteen
Halleyn komeetan pyrstön perässä.

Talon tapa

Käsikirjoitus oli välillämme pöydälle. Kun sanoin, että tämä elokuva on
eräänlainen allegoria uskosta ja ihmeen kokemisesta, tuotantoneuvoja Kari Paljakka katsoi minua epuskoisena. Hän oli vaivautunut. Hänestä teksti kertoi vain
konekivääripesäkkeen tuhoamisesta.
Kun hän oli haluton keskustelemaan asiasta, puhumattakaan siitä, että
hän yrittäisi arvioida lähtökohtia, hänen torjuva, yliolkainen ja omavaltainen
käytöksensä alkoi ottaa minua päähän. Pahasti..
Katsoin pitkään pöytänsä takana hermostuneesti liikahtelevaa pitkänhuiskeaa kaveria, ja sitten sanoin aivan rauhallisesti:
- Miltä tuntuu olla tuollainen epäonnistunut elokuvaohjaaja?
Väri Paljakan kasvoilta pakeni. Hän ilmoitti välittömästi, että neuvottelu
on päättynyt. Hän käski minua poistumaan huoneesta. Vastasin, että en vielä
lähde koska tässä on asioita, jotka pitää käsitellä ja vasta vartti on kulunut sovitusta
tunnin tapaamisesta.
Kun halusin kertoa Yleisradion reaktioista, Paljakka nousi pöytänsä takaa
ja hän poistui huoneesta vetävin askelin. Sitten alkoi jotain, johon en ollut varautunut.
Käytävältä alkoi kuulua kiihtynyttä pulinaa. Kohta pääsihteeri Samola ilmestyi oven suuhun. Hän kehotti minua poistumaan. Vastasin hänelle, että asia ei kuulu hänelle ja tässä on vielä keskeneräisiä asioita, joita Karin kanssa pitää käsitellä. Hän alkoi kiihtyä. Hän meni pois, kohta hän tuli takaisin ja tulipunaisena ilmoitti, että se on käsky, että poistut häiritsemästä toisen työpäivää.
Sanoin hänelle:
- Mulla on vielä yli puoli tuntia varattua aikaa ja tässä on asioita, joita pitää
tarkastella.
- Häivyt heti!
- En mä nyt vielä minnekään lähde.
- Häivyt!
- No soita nyt sitten poliisille.
- No niin minä teenkin ja soitan poliisille!
Hän häipyi. Kohta hän tuli kertoman, että poliisille on tehty ilmoitus ja on
sulle parempi, että lähdet ennen kuin he tulevat. Ryhdyin tutkimaan papereitani enkä
ollut kuulevinani, mitä Samola pauhasi.. Käytävällä jatkui kiihtynyt mekastus. Kun huomasin, että eihän tästä tule yhtään mitään, päätin lopulta lähteä. Sanoin, että
minä vedän hakemukseni takasin ja otan nää paperit mukaani.
Samola kivahti:
- Sitä et ota! Se on meidän asiakirja. Tuotantoneuvoja on tehnyt siihen merkintöjä!
- Kuule Juha, tää on minun käsikirjoitukseni, hakemus on peruttu, mä vedän sen
kokonaan pois ja tänne minä en tätä tekstiä jätä.
Kun yritin poistua, minua ryhdyttiin estämään. Useita kiihtyneitä ihmisiä
sulki tieni porraskäytävään. Se oli ainoa tie ulos. Joku punapartainen mies, jota aikaisemmin en ole nähnyt, kävi minuun käsiksi ja hän yritti siepata käsikirjoituksen kädestäni. Väistin hänen hyökkäyksensä.
Täytyy myöntää, tässä uhkaavassa tilanteessa, jossa vapaa poistumiseni
estettiin, hiljaa mielessäni ajattelin että jos tuo punapartainen äijä vielä kerran
käy minuun käsiksi, vedän Elis Askin opettaman vasemman koukun hänen
leukaperiinsä. Mutta sitä ei tarvinnut tehdä. Tein uuden syöksyn kohti porraskäytävää ja kykenin työntämään ihmiset tieltäni.

Kadulla huokaisin helpotuksesta. Tilanne oli ollut todella uhkaava. Sain
vielä Samolalta puhelinsoiton, jossa hän uhkaili "Tämä ei jää tähän. Sä olet
varastanut meidän asiakirjoja. Perästä kuuluu!" Mitään ei ole kuulunut.
Myöhemmin tapasin vielä kerran Paljakkaa Rexin katolla kahvilassa, mutta
hän ilmoitti että minä en kykene tekemään omaa käsikirjoitustani elokuvaksi. Kaveri ei edes kyennyt tajuamaan tekstin kulttuurihistoriallista lähtökohtaa eikä sitä mistä tarina pohjimmiltaan kertoo, mutta omasta mielestään hän oli silti pätevä arvioimaan miten siitä pitäisi tehdä elokuva!?
Kun Paljakka lopetti tuotantoneuvojan tehtävänsä, hän pääsi ohjaamaan
pitkän elokuvan tuotantoyhtiölle, jonka hakemuksille hän oli tehnyt isoja myönteisiä tukipäätöksiä. Elokuva palkittiin ja hän
pääsi näyttämään, että hän ei ole epäonnistunut elokuvaohjaajana.

Kun keskustelu käy vaikeaksi, olisikohan sillä korrelaatiota talon tapaan, että kun tuotantoneuvojan toimikausi päättyy, tuotantoneuvoja palkitaan hyvin hoidetusta
hommasta työtehtävillä, joita hänelle järjestyy sellaiselta tuottajalta, jonka hankkeita hän on suosiollisesti käsitellyt ja jonka palveluksessa hän on aiemmin ollut?

Ilkka Ilkare