Ajankohtaista
Kaikki vielä mahdollista
Ihmeellinen, lumoava kesä. Sateen ropinassakin on jotain musikaalista ja taianomaista. Tuuli kuiskailee saloja ja tyynyttää. Shooh, shooh, shhh, rauhallisesti, poika, rauhallisesti, aika haavat parantaa, aika anteeksi antaa. Shhh, shooh, shooh, malttia, poika, malttia.
Vauhtiadikti Martti Parikka IS -joukkueen tuuraajana ja aina vaarallinen Rainer Vuorivirran johtama Lady Team valuivat paalupaikoilla superhiljaa kohti lähtölippua, jolloin koko autorivisto edelläni pakkautui tiiviiksi rykelmäksi.
Kun lippu nousi Kim Mattsonin selän takaa, polkaisin kaasun pohjaan ajatustakin nopeammin. Näytti siltä niin kuin muut olisivat jääneet seisomaan. Löysin vapaan ajoradan ulkoreunalta. Ennen ensimmäistä mutkaa olin ohittanut neljä, viisi autoa ja pelkoni liukumisesta nurtsille haihtui kun pitoa löytyi myös ulkomutkasta. En hiljentänyt ihmeemmin, vaan menin sen minkä sielu sieti. Se riski oli otettava kun lähtöruutu oli 14.
Kolmanteen mutkaan tultaessani edelläni oli enää neljä autoa. Ekalla kierroksella ohitin yksitoista kilpailijaa. Kun näin, että kärjessä viilettävä CRG:n ajopuku kuului hurjapäiselle sokrateläiselle Martti Parikalle, lukion filosofian opettajalle, ymmärsin että erävoitto oli näpeissäni. Hän on nopea, mutta myöskin altis pikku ajovirheisiin, eikä häntä ollut näkynyt Tattarisuolla harjoittelemassa, vaan kylmänä rattiin.
Yleensä hampaat irvessä kaksinkamppailut kisan alkuvaiheissa eivät kannata ja
niissä menettää enemmän aikaa kuin voittaa.
Tämä kultainen sääntö unohtui hetkeksi ja harkitsematon yhteenotto - ja sen jälkeen vielä yksi pieni ajovirhe - maksoi tarjottimella olleen erävoiton.
Yritin ensimmäisen kerran kärjessä viilettävän Parikan ohitse viidennellä kierroksella pääsuoran jälkeisessä jarrutuksessa montun pohjalle. Ohitus valui hieman pitkäksi, auto ei kääntynyt aivan kuten odotin, jolloin Parikka pääsi seuraavassa ylämäessä kuittaamaan rinnalle ja keulapuskurin verran edelle.
Tiesin, että hätää ei ole, sillä kahdessa seuraavassa mutkassa minulla
on sisälinjan etu.. Pidin itsestään selvänä, että kun olen hänen rinnallaan yli puolivälin, hän pitää ajolinjansa seuraavassa nopeassa vasemmassa. Mutta Parikka päästeli sisaratatyyliin ja näytti unohtaneen, että radalla hänen rinnallaan on toinenkin kilpailija. Hän leikkasi kohti sisäkurvaa. En antanut periksi. Kaarre kävi ahtaaksi.
Kanttari on siinä kohtaa korkea ja kun pyrin pitämään paikkani, meikän takapyörä osui kanttariin ja heitti kärryn takaisin - suoraan vasten Parikan Goldia. Kolinaa, ryminää, heilahtelua. Vauhti hiljeni kummallakin ja Hangon Vesa Karvinen MTB:llä puikahti meistä molemmista ohitse - hänkin nurtsin puolella käyden.
Jos olisin malttanut mieleni ja ajatellut pitemmälle, olisin nostanut kaasua ja suosiolla päästänyt Parikan edelleni, törmäilyä ei olisi tullut Hänet olisin kyennyt ohittamaan vaivatta muutaman kierroksen sisällä eikä Hangon mies olisi tullut niin lähelle ja ohitse. Jos, jos, jos ... jossittelu ei auta, mutta ajosuorituksen analysointi kehittää.
Rymistely sai vielä aikaan sen, että aloin käydä vähän kuumana. Melkein heti perään ohitin Parikan yhtä härkäpäisesti kuin hän oli blokannut vapaan ajolinjani. Radan nopeimmassa alamäkeen menevässä oikeassa työnnyin puoliväkisin rinnalle ja pidin
paikkani, vaikka Parikka tahtoi takaisin sisäkurvaan.
Kun pääsin Vesa Karvisen perään, se ei ollut enää vapautunutta, rentoa menoa, vaan kiivasta yrittämistä vähän rallityylin suuntaan, mistä kohta seurasi pieni ajovirhe, joka lopullisesti maksoi voittokamppailun menettämisen taitavasti, tasaisesti ja varmasti ajaneelle Karviselle.
Auto ei ollut aivan 100% ajettava. Kun oikealle kääntyvissä mutkissa painoin kaasua, kärry pyrki työntämään keulaa ulos. Leveäksi meni. Karvinen nykäisi hetkessä kymmenen metrin eron ja takapuskurissa koko ajan hiilostanut Parolin ja Finnairin Jari Hirvonen pääsi puolittain rinnalle.
Minulla oli kiire Karvisen perään. Jarin selvityksen mukaan en jättänyt hänelle vapaata ajolinjaa, vaan kiihdyttäessä mäkeen ajoin oikealle ja kiilasin hänet puolittain nurtsille, jolloin hän hellitti.
En myönnä enkä kiellä, mutta jos niin tein, väärin tein ...
Omasta mielestäni, kun lipsahti leveäksi, näin syrjäsilmällä keulan joka työntyi
rinnalle; ehdin vain ajatella, ei hätää, ylämäen päällä on tiukempi vasen johon pääsen sisälinjalla. Sitä ennen rata tekee loivan vekin oikealle. Kun kiihdytin mäkeen, keula lipui näköpiirini taakse. En tainnut enää häntä huomioida. Jos toinen ajaa takapyörän verran rinnalla, häntä ei vielä näe. Vaistomaisesti sitä valitsee vapaasti oman ajolinjansa ja toisen on huolehdittava itsestään.
MB:tä käskytti rattimies. Autoni oli hivenen häntä nopeampi mutta tiukemmissa
mutkissa keltamusta MTB pysyi paremmin tiessä ja sen minkä jarrutuksissa kuroin
kiinni, hän mutkan kiihdytyksessä otti takaisin. Takaa-ajossa pääsin jo kerran takapuskuriin kiinni, mutta sitten tuli em. ajovirhe ja Karvinen karkasi tavoittamattomiin.
Kahdessa viimeisessä mutkassa suljin ns. ovea valitsemalla tiukemman ajolinjan,
varmistaen sitä ettei tulisi epätoivoista ns. sukellusohitusyritystä, jossa kummallekin osapuolelle voi käydä hassusti.
Niin lähellä mutta niin kaukana. Toinen sija näiden vaiheiden jälkeen tyydytti täysin ...
Kun pohjolan nopein teologi Valtteri Saarikalle lähti omassa erässään kuudennesta ruudusta, hänen vierellään ja edessään oli vain nopeita autoja. Niiden ohittaminen avauskierroksella ei käynyt yhtä ketterästi kun perästä lähtien hitaampien ohittaminen. Paalulta lähtenyt ystävyysjoukkue Parolinillä ja liinatukka Mikko Myllymäki pääsi karkuun ennen kuin Valtteri sai eteensä puhtaan ajoradan. Valtteri ajoi eränsä nopeimman kierrosajan, mutta se riitti vain toiseen sijaan.
Torinosta 14 -vuotiaana Suomeen muuttanut Matteo Mossa ei vielä päässyt näyttämään kaikkea osaamistaan. Ekassa kisassa Matteo ehti ajaa kaksi kierrosta ja sitten starttiin. Hänellä oli vielä kuumetta, mutta tyylikkääästi hän ajoi toiseksi. Toisessa kisassa starttihetkellä alkoi sataa. Matteo ei ollut ajanut slikseillä metriäkään märällä. Hän lähti eturivistä, pyörähteli pari kertaa, lopussa hän ajoi jo kärjen vauhtia, maalissa hän oli neljäs. Nyt, kolmannella kierroksella viimeinen startti siirrettiin ajettavaksi seuraavan kisan yhteyteen sen takia, että luvallinen ajoaika täyttyi kun lääkäriambulanssia tarvittiin radalla.
Fossiilisarja on alkanut kohtuullisen hyvin. Kolmannessa kisassa kaksi toista sijaa oli ok. Sarja on puolessä välin. Yhden hylkäyksen ja 33 pisteen menetyksen takia VR eli Rhino Team ei ole korkealla kokonaispisteissä, mutta loppupisteissä kolmea heikointa sijoitusta ei lasketa. Meillä on vain yksi huono sijoitus; tuo Valtterin erinomaisen ajon hylkäys, sitten on sadekisan seitsemäs sija, mutta sadekisa sekoitti muutenkin pakkaa ja kaikki nopeat autot eivät menestyneet. Kaikki on vielä mahdollista.
Jälkinäytös:
Ajetun erän jälkeen kaikki autot punnitaan. Auton ja miehen painon pitää olla
vähintään 160 kiloa. Tony Kart Racer puntarille. Mies perään. Punnitsijan kasvonilmeet
kertoivat, että tiukalle menee. Hän ehdotti auton kääntämistä toisinpäin. Niin tehtiin. Uusi
mittaus. Hetken perästä tuli tuomio.
- Se on just!
Kun päätös tuli, liikahdin ja puntarin kieli tietysti ryhtyi vaappumaan, ylös ja
alas. Tarkkasilmäinen apulainen, pikkumies Henkka hihkaisi:
- Ei ole! Se on hylky! Se ei saa mennä yhtään ali.
Enhän itse puntarin päällä nähnyt miten kieli liikkui, mutta näin minulle
kerrottiin. Toki säikähdin. Ei voi olla! Onneksi paikalle sattui ylituomari Sami Pensala. Hänen haukankatseensa havaitsi, että puntari oli kalibroitu 200 gramaa väärin ja paino olikin 160 kiloa 200 grammaa.
Kävi myös ilmi, että erän aikana oli kulunut polttoainetta kaksi litraa, kun Valtteri edellisessä erässä oli kuluttanut vain puolitoista litraa polttoainetta. Ajan näköjään raskaammalla jalalla kuin hän, mikä kyllä sopii havaintoihin. Sekin vaikutti siihen, että auton paino pääsi laskemaan riskirajoille. Yleensä ajan kilon kahden ylipainolla.
Edellä kerrottu kultainen ohje pätee myös elokuvahallinnon piirissä käytäviin
kaksinkamppailuihin. Hetken törmäily "periksi ei anneta" -asenteella voi vaikuttaa haitallisesti pitkälle tulevaan ja pienellä myötäilyllä voi vaikuttaa siihen, että vähän myöhemmässä vaiheessa ohi mennään kevyesti ja kenellekään henkisiä vammoja
tuottamatta.
Toisaalta, on myös niin että jos vastustaja tieten tahtoen yrittää estää ja työntää
radan (yhteisön) ulkopuolelle, ainoaksi vaihtoehdoksi jää vastahyökkäys ja puoliväkisin tehty ohitus, jossa sen enempää itseään kuin vastustajaakaan ei säälitä.
Kun rahasta, maineesta ja vallasta on kyse, elämä tahtoo olla itsekkyyden kilparata, jossa heikompi jää väkisin jalkoihin, eikä häntä muistella. Vain voittajat
muistetaan.
10.07.2007
Ilkka Ilkare
Kiltti paha mies
IT JUST MUST BE DONE
